SHIELD MAIDEN WITHOUT A SHIELD

Spoiler alert! Game of thrones on niin ikään maailman paras sarja, vaikka osa sitä vältteleekin yliarvostuksen vuoksi. Itse kuitenkin sytyn tollaseen vanhan ajan kuningaskuntameininkiin ja se fantasia on saatu ripoteltua sekaan aika onnistuneesti. Mikään ei ole yliampuvaa paitsi ehkä ne traagisimmat kuolemat, mutta se tekeekin sarjasta niin mahtavan. Ei saa kiintyä yhteenkään hahmoon liikaa koska varma kuolema odottaa kuitenkin kulman takana. Ainakin itsellä tuntuu käyvän niin että edellisen lempparin kuoltua on juuri alkanut salakavalasti ihastua johonkin hahmoon ja sitten siltä murskataan tyyliin kallo. Kuolemiin liittyyen sarjan mahtavimpia ja odotetuimpia hetkiä oli ehdottomasti kuningas Joffreyn tukehtuminen. Ai että mä vedin voitontanssia kun se pikku paskiainen tukehtui omaan oksennukseensa. Joffrey oli mun mielestä kuitenkin super tärkeä osa Gotia, koska se herätti niin paljon tunteita. Voiko vihattavampaa oliota olla? 

Game of thrones on alunperin kirjasarja ja käsittääkseni edelleen keskeneräinen. En ole vielä tutustunut teoksiin koska mulla on about miljoona kirjaa kesken, ja haluankin nautiskella tuosta tv versiosta kaikessa rauhassa kun muuten kävisi todennäköisesti kuin Harry Pottereiden kanssa konsanaan eli mikään ei vedä vertoja kirjoille. Uusin thrones on aina odotettu vaikkakin tää uusin tuotantokausi on hitusen tylsempää seurattavaa kuin edeltäjänsä. Muurin ja sen takaiset tapahtumat ovat mielestäni olleet superpuuduttavaa katseltavaa, Kuninkaansatamassa saa pelätä Tyrionin puolesta (NYYH!) ja meren takana tapahtumat toistavat itseään. Ei ole tapahtunut oikeastaan mitään jännää ja Oberynkin ihanine aksentteineen heitti veivinsä(NYYH!). Toivottavasti seuraava tuottari tarjoaa enemmän koukutusta. 

Tätä meneillään olevaa kautta odotellessa täytyi keksiä jotain korvaavaa tekemistä ja mikäs siihen olisikaan ollut sopivampi kuin historiallinen Vikings. Kaikki sujui loistavasti ensimmäisen tuottarin viimeiseen jaksoon saakka ja lopullisesti menetin makuni Ragnariin kakkos kauden ekassa jaksossa. Kaks vaimoo? In your face, idiot. Tykkäsin ihan hulluna Lagerthasta ja Ragnarista parina, koska molemmat on tosi vahvoja persoonia, kunnon koviksia ja niitten välillä oikeesti kipinöi mutta sitten tuli tää hevosnaama akkeli ja siihen loppui mun viikinkien katsominen. 

Viikingit on kuitenkin kiehtovia, eikä vähiten siksi että ne on pohjoisen kansaa. Mä tiedän ettei toi sarja anna niistä millään tapaa oikeaa kuvaa koska kohtalaisen karuahan se niiden elo on muinoin ollut, mutta pikku maustamisella ne on aika mahtavia. Mulla taitaa syvällä sisimmässäni asustella pikku larppaaja kun olin jo pidemmän aikaa haaveillut tekeytyväni kunnon kilpineidoksi. Eilen tylsyyksissäni kihartelin tukkaa YouTuben hiustutorialin opastuksella viiskytluvun otsakiehkura silmissä kiiluen, mutta ensimmäisen mönkään menneen yrityksen jälkeen hautasin ajatuksen ja aloin mielivaltaisesti kiharrella ja letittää haituviani koska nyt mielessäni kaikui vain yksi kirkas päämäärä: 'mää haluun olla viikinki'. Tukkaprojektin jälkeen etsiskelin kuumeisesti jotain teemaan sopivaa päällepantavaa, mutta tuskastuin kun mitään soppelia ei löytynyt. Illemmalla kaverini luona kerroin näistä päiväisistä tapahtumista ja yksissä tuumin päätimme viedä tarinan loppuun. Sain kuin sainkin sopivat tamineet ylleni ja lähdimme kohti salaista kuvauspaikkaa! Harmittaa ettei löytynyt edes vaivaista puumiekkaa rekvisiitaksi, saati sitten kilpeä mutta ihan siistejä otoksia saatiin purkitettua. Kyseiset fotot saavat nyt luvan kuvittaa tätä täysin tuulesta temmattua postaustani. Olisihan noita vielä lisääkin + ystäväni Suomineito kuvat mutta ei makiaa mahan täydeltä. 

CRETE

Oltiin toukokuussa luokkaretkellä Kreetan Haniassa ja olihan tuota matkaa koko lukuvuosi odotettukin. Teen pienen matkakertomuksen ihan omien kokemusteni pohjalta, mitä tuli nähtyä, plussia ja miinuksia yms, mutta koska en ole mikään matkaopas niin jätän historian ja poliittiset asiat jokaisen itse googleteltaviksi. 

Päätettiin kohde hyvissä ajoin jo muutamaa kuukautta ennen lähtöä ja päätökseen vaikuttivat mm. edullinen hinta (Aurinkomatkojen kautta n. 400 e lennot ja majoitus viikoksi), mikä johtui ajankohdasta kun turistikausi ei ollut vielä täydessä käynnissä, lämpötila ( päälle +20 ) ja muutamien meidän luokkalaisten positiiviset kokemukset Kreetasta. Valittiin hotelliksi Alexia, joka sijaitsi meren rannalla Hanian Agia Marinassa. Oltiin vuoden ajan kartutettu matkakassaa opiston opiskelijahieronnoilla ja jäätiin lopulta plussan puolelle eli saimme käyttörahaakin 250e per nuppi. 

Lento lähti Helsinki-Vantaalta aamukuuden maissa ja perillä oltiin kymmenen hujakoilla. Sää vaikutti aluksi melko uhkaavalta kun taivas täyttyi pilvistä ja ropsautteli sadetta bussimatkamme aikana, mutta viikon ajan saimme muuten kyllä nauttia lähes pilvettömistä keleistä ja auringon paisteesta. Alexia hotelli sijaitsi kätevästi aivan Agya Marinan ja Plataniaksen rajalla ja luokkalaisteni lisäksi siellä majoittui näköjään todella vähän porukkaa kun allasalueellakin saatiin olla ihan rauhassa. Hotelli oli pieni eikä siivouksen kanssa tuntunut olevan niin justiinsa, kun petivaatteet ja pyyhkeet vaihdettiin kerran majailumme aikana. Kerran heitettiin pyyhe lattialle myttyyn merkiksi että se on likainen, mutta huoneelle palattuamme löysimme sen nätisti viikattuna sängyn päädystä. Pöydälle unohtuneet pikkuhilutkin olivat näköjään kelvanneet siivoojille, mutta tiskit lösöttivät altaassa koskemattomina. Olisi ollut mukavaa jos huoneessa olisi ollut edes jonkin sorttista saippuaa/pesuainetta, mutta siivoojan sanoin sitä ja tiskiharjoja löytyy supermarketista. Viimeisenä iltana jätimme kiitokseksi altaan täyteen likaista tiskiä. Hotellin aamiainen olisi maksanut päivältä 6e, mutta totesimme sen aika kämäiseksi ja teimme itse omat aamupalamme kun huoneesta löytyi sentään jääkaappi. Kauppoja oli vierivieressä pääkadun varrella ja pienissäkin marketeissa myytiin mm. tummaa leipää sun muita päteviä aamiaistarvikkeita.

Alimmissa kuvissa maisemaa hotellin rannasta ja allasalueen kulmaus.

Plataniaksen ja Agia Marinan pääkadulta löytyi turistikrääsää myyviä kojuja ja jokaisesta saattoi bongata ne samat Conversen ja Jack Danielsin logoilla varustetut rytkyt, feikki RayBanit ja älypuhelinten kuoret. Toki mukaan mahtui myös kivoja paikallisia tuotteita tarjoavia myymälöitä, joista itsekin tuli ostettua kotiin viemisinä mm. mausteita ja oliiviöljyaloevera rasvoja yms. Oliiviöljystä valmistettu palasaippua on muuten ehdottomasti paras koskaan käyttämäni suihkutuote, koska se ei kuivata ihoa. Sisäänheittäjät eivät tuolla ainakaan minua hirveästi häirinneet, vaikka tottahan ravintoloiden ovilla on aina joku suosittelemassa paikkaa kaupungin parhaaksi. Platanias on vahvasti turismilla elävä paikka ja vaikkei varsinaine turistiaika ollutkaan vielä täysin käynnistynyt ja osa paikoista vasta availi oviaan, huomasi sen silti. Meitä oli pari punttijunttia reissussa, eli pitihän se kuntosalikin jostain kaivaa ja onneksemme lähistöltä löytyikin ihan mukiinmenevä hotellin sali, josta tosin uupui vapaatanko, mutta hyvät treenit tuli silti vedettyä. Noita, muistaakseni kolmea salikertaa lukuunottamatta, tuli kyllä harrastettua liikuntaa vain lähinnä kävelyn muodossa, mikä sekin oli lähinnä sellaista loopertelua ympäriinsä. Ihana irtiotto arjesta!

 Kun Agia Marinassa lähtee seikkailemaan ylämaastoon, saattaa löytää tavernoita jotka yllättävät iloisesti. Pidän muutenkin todella paljon tuollaisesta ruokakulttuurista kun tuolla on, ei ole kiire mihinkään ja ruuasta nautitaan isolla porukalla myöhään iltaan asti. Perinteeksi muodostuikin lähteä aina ilta kuuden pintaan porukalla etsimään uutta ruokapaikkaa ja parhaat kyllä bongasi juuri tuolta rinteiltä. Kreikkalainen ruoka on sanalla sanoen herkullista ja vaihtoehtoja löytyy niin lihan rakastajalle erilaisten vartaiden ja patojen muodossa, kuin kasvissyöjällekin kun tarjolla on aina perinteisiä kreikkalaisia kasvisruokia ja mikäli maitotuotteet uppoaa niin Greek Salad on ihan must ja sen voi kätevästi haukata vaikkapa alkupalaksi. Se feta on aivan järjettömän suolaista ja rasvaista eli juuri bueno tuoreen, raikkaa  salatin kanssa. Omiksi suosikeikseni osoittautuivat eräs lihasvarras tzazikin kanssa ja paikallinen erikoisuus kleftiko, joka tarkoittaa padassa haudutettua lammasta tuorejuuston kera. Lisukkeet sai aina itse valita ja postiivinen yllätys oli ettei lautasta tuolla täytetä ranskiksilla ja siihe kylkeen tarjota joku hikinen sadan gramman pihvi, vaan annokset todella ovat hyvänkokoisia ja lihaa on syötäväksi asti. Nyt tulee paras osuus eli hintataso. Helposti saa mahan täyteen alle kympillä ja useimmat annokset maksavat sen 7-8e ja siihen tietysti lisäksi alkupalat ja juomiset mikäli tahtoo. Helposti kuitenkin puolet halvempaa, kuin Suomessa. Jälkiruokaakaan ei kannata erikseen tilata koska lähes poikkeuksetta laskun yhteydessä pöytiin tarjoillaan vielä jotain pientä makeaa esim. kakkua, hedelmiä tai kreikkalaista jogurttia hunajalla. Ateria on hyvä lopettaa rakipaukkuihin, jonka myöskin automaattisesti talo tarjoaa. Raki on paikallista pontikkaa eikä sen juomiselta kerta kaikkiaan voi välttyä jos Kreetalle matkustaa. Aluksi aivan järkyttävän  hirveää kuraa, mutta kaikkeen tottuu aikanaan, voin taata. 

Jamas! elikkäs kippis kreikaksi

Reissun herkullisin sapuska

Parina päivänä kävimme Hanian keskustassa, jonne kymmenen kilometrin bussikyyti maksaa alle kaksi euroa. Keskusta oli täynnä ihastuttavia pikkukujia, joilla olisi voinut vaellella ikuisuuden. Tuolta löytyy pikkukojujen lisäksi myös esimerkiksi isompia vaatekauppoja, joissa hintataso on liikkeestä riippuen melkolailla samaa luokkaa kuin Suomessa. Ruokakin on hintsusti kalliimpaa kuin Agia Marinassa. Laitetaan hyvä kiertämään, eli pakko mainostaa Hanian linja-autoaseman jätskejä! Käykää testaamassa aseman kahvilan irtojäätelöt ja ottakaa vähintään kolmea makua, koska muuten olette närppimässä vieruskaverilta heidän valkkaamiaan herkkuja. Itse söin muistaakseni cookies'n creamia, kinderiä, sekä mansikkaa, nam. 

Haluaisin kovasti takaisin tuonne

Siinä se komeilee, Hanian bussiaseman jäde.

Yhtenä päivänä kävimme retkellä Elofoníssissa, joka on siis Kreetan lounaisosassa sijaitseva 'kahluusaarina' tunnettu paikka. Matkustimme sinne bussilla ja noin puolivälissä matkaa pysähdyimme käsittääkseni tippukiviluolilla ja jokainen sai ostaa vähän hiukopalaa paikan kahvilasta. Elafonisin ranta on kuullemma turistiaikaan täyteen ahdettu, mutta nyt saimme nauttia väljästä tunnelmasta ja kahlailla kaikessa rauhassa. Tai no, en ehkä ihan täysin allkirjoita tuota rauhassa-kohtaa, koska meikäläinen herkkähipiäisenä meinasi kuolla hypotermiaan siellä tuulessa, reisiä myöten merivedessä kahlatessa. Kylläkin heti kun löytyi tuulensuoja, pääsi nautiskelemaan polttavan kuumasta helteestä. Paikka oli kyllä kaunis vaaleine hiekkoineen kirkkaan turkoosin veden kimaltaessa kilpaa auringon kanssa, mutta tuohon aikaan vuodesta asiakas wc.tkin olivat vielä lukittuina ja jouduimme käymään kyykkypissoilla puiden suojassa (joita oli aika harvakseltaan). Elafonisi oli ihan mukava kokemus, mutta en kyllä missään nimessä lähtisi sinne pahimpaan turistiaikaan, koska osa viehätyksestä piilikin juuri siinä rauhassa. 

Elafonisiretkellä

Toisiksi viimeisenä päivänä vuokrattiin Jeeppi neljän ihmisen kesken ja hinta ei kyllä päätä huimannut bensoineen päivineen. Käväistiin pikaisesti jossakin lähikaupungissa ja hurjasteltiin moottoritiellä, mutta suurin osa ajasta tuli seikkailtua vuoristokyliä kierrellen. Muutamaan otteeseen kävin lähellä kuolemaa tai ainakin pyörtymistä kun ajaa köröttelimme about metrin kapoisia serpentiiniteitä kännykästä Pearl Jamin: 'Oh I, oh, I'm still alive Hey, I, I, oh, I'm still alive Hey I, oh, I'm still alive..' pauhaten. Yhdessäkin vaiheessa piti pyörähtää valehtelematta 360 asteinen mutka ja siinä saattoi olla että suusta pääsi kirosana jos toinenkin. Puristin kuskin penkin päätukea rystyset valkoisina varmaan puolet matkasta ja olisin takuulla rukoillut Jumalaa mikäli semmoiseen uskoisin. Matkasta kuitenkin selvittiin hengissä ja oli se vuoriston hiljaisuus vaan jotain aivan mahtavaa. Liikennekulttuurista vielä muutama sananen eli Kreetallahan vallitsee siis vanhat viidakon lait ja paras ohje minkä voin antaa on ehkäpä: 'mene kun uskallat'. Myös tienviittasysteemi aiheutti huvitusta, sillä opasteet on sijoitettu just eikä melkein siihen kyseisen risteyksen kohdalle eli kyltin nähtyäsi voit todeta ääneen että tuosta meidän olisi pitänyt kääntyä. 

Löydettiin sumuinen vuoristojärvi ja nähtiin hiljaisia kyliä meidän road tripillä.

Tiivistettynä Kreeta on kyllä vierailemisen arvoinen paikka ja itse suosittelen siihen tutustumista juurikin tuohon kevätaikaan koska alkaa olla jo lämmin (ainakin näin suomalaiseen makuun), mutta ne tuhannet muut turistit eivät ole vielä valloittaneet paikkaa. Suosittelen vuokraamaan auton ja kiertelemään vähän paikallisten asutusta elikkäs juurikin noita vuoristoreittejä, nauttimaan kreikkalaisesta ruuasta ja juomasta täysin siemauksin ja ostamaan tuliaisiksi oliiviöljy-, sekä aloeveratuotteita. 

X-Men: Days Of Future Past

Niin kauan kun olen ollut tietoinen näiden sekä Wolverine elokuvien olemassa olostan, on suhtautumiseni niihin ollut viileän skeptinen. Olen kyllä katsonut esim. kaikki Spider Manit ja lukenut jopa sarjakuvia, pidän super sankareista, Batmanit on huippuja ja Smallville oli lempisarjani pienenä, mutta jostain syystä ajatus oudon kampauksen omaavasta häiskästä jolta puskee kämmenselästä raateluaseet, ei ole aikaisemmin minua sytyttänyt. Elokuvan nähtyäni voin kuitenkin perua kaikki pahat puheeni ja myöntää hieman ihastuneeni ajatukseen 'mutanteista'. Kukapa ei tykkäisi leikitellä ajatuksella 'jospa minäkin kykenisin liikkumaan valonnopeudella tai muuntautumaan miksi vain'

Elokuvan juonta en ala tässä läpikäymään vaikka olenkin pahemman luokan spoileri tosi elämässä. Yleisesti voin kuitenki sanoa juonen edenneen mukavan koukuttavasti eteen päin, eikä kertaakaan aika käynyt pitkäksi vaikka reilun kahden tunnin pätkästä olikin kyse. Yksi henkilökohtaisista suosikkikohtauksistani oli muuan tapahtuma Pentagonissa. Elokuva oli visuaalisesti hienoa katsottavaa ja nykyaikaiset erikoistehosteet tekivät siitä todellisen elämyksen jota olisi mielellään katsonut ilman 3D efektiäkin. Pidin myös kovasti 'vanha telkkari' kohtauksista, joilla luotiin 70-luvun tunnelmaa onnistuneesti. Mielestäni elokuvaan oli tarkoituksella otettu vähän humoristinen ote, mikä teki siitä rentouttavaa katseltavaa vaikka mukaan mahtui paljon toimintaa ja hieman suruakin. Itseäni ahdistaa elokuvat, joissa saa jatkuvasti pelätä päähenkilöiden puolesta, mutta tässä elokuvassa tuo jännitys oli saatu luotua vasta loppupuolelle ja tapahtumiin pystyi keskittymään rauhallisin mielin. Näyttelijäkaarti oli oikein loistava ja erityistä sympatiaa minulta sai osakseen Evan Peters nuorena peter 'Quicksilverinä'. Kyseisen hepun touhuja olisi katsellut pidempäänkin. Jennifer Lawrence veti Ravenin roolin onnistuneesti ja James McAvoy oli vakuuttava nuorena Xavierina. Hugh Jackman tuskin kaipaisi erityismainintaa, kovin oli ripped ja karisma haisi katsomoon asti. Hieno teatterikokemus kerrassaan ja nyt pikkuspoili: loppuratkaisukin oli huojentava. Aion takuulla katsoa myös aikaisemmin ilmestyneet osat.

PUHTAALTA PÖYDÄLTÄ

On tullut pidettyä vähän taukoa näistä blogihommista näköjään. Syy tähän on niinkin yksinkertainen, kun kiinnostuksen puute. Alkoi tuntua niin turhauttavalta jauhaa niin rajatusta aiheesta kuin treenit & ruoka, kun ei niistä määränsä enempää keksi uutta kerrottavaa ja pelkkä treenipäiväkirjan pito on supertylsää. Mun elämässä puhaltaa muutenkin muutoksen tuulet tällä hetkellä, joten ajattelin siksi aloittaa tämän blogi touhunkin ihan puhtaalta pöydältä. Mikäli joku on ennen mun treeniblogia seuraillu meikäläisen höpötyksiä, niin saattaa hoksata että vanhalle pohjalle raapustelen. Mulla on kyllä monta kertaa ollut mielessä tulla kirjoittelemaan vähän kuulumisia, mut se tunne on kestänyt about puoli minuuttia, jonka jälkeen oon alkanut miettimään mistä kaikesta muustakin pitäisi kertoa ja siitä on seurannut ahdistus, tunne etten jaksa edes aloittaa, ja homma on jäänyt siihen. Kun tätä taukoa on tarpeeksi pitkään jatkunut, on aloittaminen käynyt entistä haastavammaksi. Nyt kuitenkin oivalsin ettei kaikesta tarvitse kerralla kertoa, vau! Mitä väliä vaikka kertoisin kahden vuoden takaisista tapahtumista, mun blogihan tämä on eikä kenenkään ole pakko lukea, mikäli ei kiinnosta. :D Tykkään kuitenkin purkaa mun fiiliksiä johonkin ja sekin on ollut syy miksi toi treeniblogi-teema ei oikeen nappaa. Mun elämässä on kumminki niin paljon muutakin kuin punttisali ja ruuanlaitto ja se tunne muun elämän tärkeydestä on vaan vahvistunut koko ajan. Toki mä rakastan kovaa treeniä, terveellistä sapuskaa yms. mutta niin rakastan montaa muutakin asiaa! En halua rajata tätä juttua yhteen tiettyyn muottiin, vaan kertoa välillä vaikka lempileffoista, kivasta lomareissusta taikka mielessä pyörivistä elämän suurista kysymyksistä. Kaikesta mistä mieli tekee, ilman että sitä täytyy millää tavalla sitoa mihinkään 'fitnesselämään'. Tietenkin treenijuttuja tulee olemaan aina kun siltä tuntuu ja vanhoja päivityksiä voi käydä edelleen lukemassa vanhasta blogistani täältä! 

Mitäs kaikkea tässä on siis tapahtunut. En osaa oikein sanoiksi pukea sitä fiilistä mikä mulla nyt on. Ehkäpä mielenrauha olisi kaikista kuvaavin sana. Kuluneen vuoden aikana oon ikään kuin unohtanut itseni, eli en ole paljoa uhrannut ajatuksia omille tunteilleni (tässä vaiheessa käsi pystyyn kellä tuli Anzku mieleen), vaan olen laittanut toisen ihmisen etusijalle. Mulle tuntuu käyvän aika helposti näin kun rakastun ja sitten jossain vaiheessa havahdun siihen todellisuuteen, että ei tää toimi näin. Okei, mä oon elämäni aikana seurustellut kaksi kertaa vakavasti, mutta voin kyllä sanoa oppineeni niistä suhteista todella paljon, vaikka se eron hetkellä onkin pirun vaikea myöntää. Nyt mä oon luvannut itselleni olla unohtamatta omia unelmiani kenenkään takia. Olen myös oppinut sen että parisuhteessa sun täytyy olla jatkuvasti täysin rehellinen sekä itsellesi että toiselle. Ei saa tukahduttaa pahojakaan fiiliksiä, eikä varsinkaan niitä asioita joista on aikaisemmin, ennen suhdetta, unelmoinut. Toki parisuhteessa tulee tehdä kompromisseja ja luoda yhteisiä tavoitteita, mutta niiden täytyy kuitenkin loppuviimessä olla sellaisia asioita jotka ovat hyväksi molemmille. Ystäväni sanoin: ' Silloin se on oikeeta, kun se ei oo vaikeeta'. Näinhän se menee. En osaa sanoa riittääkö se että toisen kanssa on hyvä olla, kun jatkuvasti taustalla pyörii asioita jotka vähän ahdistavat. Minulle ideaali parisuhde olisi sitä että kumppani omaa samanlaisten elämänarvojen lisäksi myös samoja haaveita ja 'tavoitteita' elämässä. Haluaisin että voi yhdessä innostua samoista asioista, koska jaettu ilo on paras ilo. Olen itse todella helposti innostuvaa sorttia ja riemuani syö, mikäli minulle läheistä ihmistä asia ei voisi vähempää kiinnostaa. Olen oppinut myös sen, että todellakin kumppanilta saa vaatia jotain tiettyjä ominaisuuksia, mutta mikäli joku ei niitä omaa, et voi muuttaa toista. Ei ole olemassa täydellistä ihmistä ja koska toiset ominaisuudet painavat vaakakupissa aina vähän enemmän, niin aina jokin piirre jyrää toisen ja kyse voi olla niin positiivisesta kuin negatiivisestakin asiasta. Tarkoitan tällä sitä että esim. kumppanisi ärsyttävä tapa unohdella asioita ei haittaa koska hän saa sinut kuitenkin aina hymyilemään olemuksellaan. 

Palatakseni aiheeseen mielenrauha, olen tosiaan harrastanut ahkeraa itsetutkiskelua, katsonut menneisyyteeni ja hyväksynyt kaiken tapahtuneen, olen antanut itselleni ja muille anteeksi sekä pystynyt tuntemaan kiitollisuutta kipeistäkin asioista. Näin ollen olen päässyt tähän hetkeen eheänä ja pystyn nyt katsomaan tulevaisuuteen ilman menneisyyden taakkaa harteillani. Olen kyllä muutenkin sellainen ihminen, joka ei jaksa jäädä märehtimään vanhoja asioita, mutta totta kai ne välillä takaraivossa kolkuttelevat ja ovathan kaikki vaikeat elämänvaiheet kasvattaneet minusta ihmisen joka olen tänä päivänä. Siksi pystyn tuntemaan myös suurta kiitollisuutta. Suurin viisaus jonka olen oppinut, on olla rehellinen itselleen. Tämä on suorastaan mullistanut mun ajatusmaailmani, koska olen kyllä aina tiennyt että elämän tarkoitus on olla onnellinen, mutta välillä en ole tiennyt kuinka. Nyt kun olen ruotinut näitä ajatuksia päässäni, miettinyt mitä todella haluan ja ajatellut itsekkäästi vain omaa napaani, olen tuntenut suurta onnellisuutta ajatuksesta että vain minä voin omaan hyvinvointiini vaikuttaa. Kaikki voima ja vapaus on omissa käsissäni. Toinen äärimmäisen fiksu ja huojentava ajatus on hyväksyä asiat joihin et voi vaikuttaa. Ei kannata murehtia asioista, jos olet tehnyt voitavasi (sen kyllä tietää kun on), eikä tilanne muutu toivomaasi suuntaan. Kaikki on vain elämää ja se kuljettaa eteen päin kun annat itsesi vietäväksi. Olen kieltämättä aika vahvasti kohtaloon uskova tyyppi ja siksi koen äsköisen ajatuksen itselleni mieluisaksi, vaikka tottahan se joka tapauksessa on. Elämässä on mentävä eteen päin, kaikki muuttuu jatkuvasti, myös minä ja muut ihmiset, jonka vuoksi esimerkiksi ystävyyssuhteet saattavat ajautua karikolle. Tähmän voisi tiivistää lauseeseen: ihmiset muuttuvat, tilanteet muuttuvat, hyväksy muutos ja ole onnellinen, koska takana sulkeutuva ovi avaa edessäsi monta uutta. 

Eiköhän tässä ole jo riittävästi pureskeltavaa yhteen postaukseen. Nyt iski kipinä taas kirjoitella ja tekisi mieli raapustella jo seuraava teksti, mutta koska istun tällä hetkellä autossa kohti Raumaa ja läppärin akku näyttää heikkoa tilannetta kun kattelin tuossa jo uusimman game of thronesinkin (karmee jakso), niin täytyy malttaa. Kuulemisiin!